Lauta ei ole kauhean kummoinen asia, mutta jos lautaa ei olisi en tiedä missä olisin, miltä näyttäisin ja mitä tekisin. Lauta on valintani siksi koska se on suurin vaikuttaja elämääni. Jos saisin valita, olisin aina skeittaamassa laudallani. Lautailu on intohimoni. Lauta on paljon muutakin. Jos lautaa ei olisi, ei montaa soitinta pystyttäisi valmistaa. Musiikki on toinen intohimoni. Niin yksinkertainen asia kun lauta, pystyy tuottamaan niin paljon iloa ja hauskan pitoa vähän muunneltuna. Se on aika hämmästyttävää. Olen kokenut Tosi hyviä ja hauskoja hetkiä lautojen parissa. Lauta on minulle yksi tärkeimmistä asioista maan päällä.
Sivistyssanakirja määrittelee sanan näin. "Tukista sahattu ohuehko leveyttään huomattavasti pidempi puulevy."
Suomen kielen perussanakirja
"
Maailma on lauta, jossa on reikiä. Nelikulmaiset ihmiset ovat joutuneet pyöreisiin reikiin ja pyöreät nelikulmaisiin."
George Berkeley
Tosi hyvä idea lähestyä lautaa myös instumenttina. Sanavalintakin pukee sopii sulle. Sä tuut saamaan tosta hyvin irti.
VastaaPoistaMoi Mikko!
VastaaPoistaTeit hyvän sanavalinnan, sillä luulen, että sinun on helppo kirjoittaa aiheesta. Muista kuitenkin miettiä tulevissa teksteissäsi myös muita näkökulmia sanaan kuin skeittaus.
Kiitos ensimmäisestä tekstistäsi. Annan tällä kertaa kaikille palautetta kysymysten ja vastausten avulla.
Toistatko itseäsi? Et.
Selitteletkö turhia? Et, tekstillä saisi pikemminkin olla enemmän pituutta.
Pohditko asiaa riittävän monelta kantilta? Ks. edellinen kohta. Teksti jää kesken. Et avannut määritelmiä yhtään. Myös sanan valintaa olisit voinut perustella moninaisemmin.
Pysähdytätkö lukijan vetävällä aloituksella? Aloitus on toimiva, mutta ei erityisen vetävä.
Onko lopetus mietitty? Ei.
Erottuuko jokaisen kappaleen pääajatus selkeästi? Erottuu melko selkeästi.
Onko asiat esitetty johdonmukaisessa järjestyksessä? On.
Onko kieli sujuvaa ja elävää? Kieli on melko sujuvaa.
Onko kieli täsmällistä? Pääosin.
Onko kieli virheetöntä? Ei täysin.
Seuraavaa kierrosta innolla odottaen
Leena
P.S. Mikko - paneudu seuraavaan tekstiin kunnolla. Käytä aikaa sen suunnitteluun ja kirjoittamiseen. Nyt ei kannata mennä sieltä, missä aita on matalin.
Unohdin kirjoittaa, että loppusitaatti on löytö! Hyvä lautavertaus. Tsemppiä Mikko - osaat hienosti, kun vain ryhdyt reippaasti toimeen! :D
VastaaPoista